Onkohan mussa jotain vikaa? Jotenkin vaan aina pitää laittaa vastaan valtavirralle ja tahallaan ärsyttää kukkahattutätejä ja niitä jotka jeesustelee nykyistä maailmanmenoa. Osaan kyllä käyttäytyä, mutta mikäpä hauskempaa, kuin aiheuttaa hieman yleistä pahennusta.. Kännissä keskellä päivää, puistossa ilman paitaa, liikennevaloista moottorinkierrokset yli viiteen tonniin, jne... onhan näitä.
Muistan sillon pikkutyttönä Jyväskylässä kun olimme Keski-Suomen kovaakin goottieliittiä, muistan vieläkin niitten kassamammojen ilmeen kun kävi ostamassa keskellä kesää pussikaljaa kaupasta ihan täydessä matrix- varustuksessa. Jotenkin vaan nautin siitä epäjärjestyksen aiheuttamisesta silminnäkijän ihmismielessä!
Sitten tuli se avoauto. Katto auki ja musiikki ihan kaakkoon. Kaikki irti mitä 8-tuumen bilteman subbarista sai irti. Ne kevään ensimmäiset paheksuvat katseet helmi- maaliskuun taitteessa olivat aivan korvaamattomat! Putkiremontinkin ehdin pikku pösöön tehdä, niin että ääntä oli kuin kuorma-autossa. Ja taas pääsi aiheuttamaan lempilastani ärtymystä.
Sitten tälle keväälle tuli uus auto ja uuden lelut. Tupla 12-tuumaset kontissa ja pellin alle puolet tehoja lisää, ei ainakaan yhtään helpota kansanpaheksuntaa, mutta silti siinä on se oma hohtonsa!
Näillä aurinkoisilla pääsiäisen päivinä päässyt käyttämään taas T-paitaakin jo ihan surutta. Koko päivän menossa samassa kesävarustuksessa, niin että vahingossa nyt sattuu olemaan helteinen paitavalinta myös illan hämärtyessä, niin eikö heti ala taas se vittuilu ja vihjailu T-paidan ja huhtikuun yhdistämisestä.. mutta mitä väliä, just siisitä!
Fuck with the flow! Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan! I am the resistance!
maanantai 25. huhtikuuta 2011
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Kaappipuoli
Pyykkäsin tossa yks päivä ja lopulta taittelin vaatteet omaan vaatekaappiini. Tein jo kylppärissä periaatepäätöksen, että kaikki vaatteen saan kerralla kannettua paikalleen enkä ala ravata pino kerrallaan puhtaita vaatteita huoneesta toiseen.. siitä kuormasta tulikin sitten aika saavutus.
Vaapuin puolisokkona siististi viikattu pyykkipino molemmissa käsissä vaatekaapille ja tempaisin parhaan kykyni mukaan ensimmäisestä kahvasta, joka kaapissa käteen sattui. Oven sain auki, mutta kun näin avaamani kaapin vaivuin koomaan.
Tuijotin tyhjää kaappia. Olin avannut vaatekaapista sen oven, joka joskus kuului jollekkin toiselle. Sen joka oli ollut tyhjillään jo kauan. Tajusin yhtäkkiä että, avasin kyseisen kaapin enimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Muodostamani vaatepinot pulosivat niille sijoilleen. Istuuduin sängyn reunalle ja tuijottaessani tyhjää vaatekaappia taistelin kaikin voimin sitä alipainetta vastaan, joka valtasi alaa jossain rintalastan alla. Muistan vieläkin missä vaatteiden paikat olivat, minkä väristä missäkin oli ja mihin pinoihin olisin nytkin puolet vaatteista laittanut.
Avasin kaikki kaapiston kaapit ja löysin logiikan: Joka toinen kaappi oli tyhillään. Optimisti olisi todennut puolen vaatakaapista olevan kuitenkin edelleen käytössä ja pessimisti vaatekaappia avatessaan sanonut puolen olevan tyhjillään.
Siitä olen kuitenkin varma, että tässä kun avaan nyt itseäni, niin puolet minusta puuttuu.
Vaapuin puolisokkona siististi viikattu pyykkipino molemmissa käsissä vaatekaapille ja tempaisin parhaan kykyni mukaan ensimmäisestä kahvasta, joka kaapissa käteen sattui. Oven sain auki, mutta kun näin avaamani kaapin vaivuin koomaan.
Tuijotin tyhjää kaappia. Olin avannut vaatekaapista sen oven, joka joskus kuului jollekkin toiselle. Sen joka oli ollut tyhjillään jo kauan. Tajusin yhtäkkiä että, avasin kyseisen kaapin enimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Muodostamani vaatepinot pulosivat niille sijoilleen. Istuuduin sängyn reunalle ja tuijottaessani tyhjää vaatekaappia taistelin kaikin voimin sitä alipainetta vastaan, joka valtasi alaa jossain rintalastan alla. Muistan vieläkin missä vaatteiden paikat olivat, minkä väristä missäkin oli ja mihin pinoihin olisin nytkin puolet vaatteista laittanut.
Avasin kaikki kaapiston kaapit ja löysin logiikan: Joka toinen kaappi oli tyhillään. Optimisti olisi todennut puolen vaatakaapista olevan kuitenkin edelleen käytössä ja pessimisti vaatekaappia avatessaan sanonut puolen olevan tyhjillään.
Siitä olen kuitenkin varma, että tässä kun avaan nyt itseäni, niin puolet minusta puuttuu.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Miksi? ja siksi!
Olen tullut siihen tulokseen, että hyvältä näyttäminen ja erityiseltä tuntuminen on kiinni yksilöstä itsestään. Pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvät asiat ovat aina niin makuasioita, ettei niistä voi kiistellä. Yksittäiset asusteet joko ihastuttavat tai vihastuttavat vastaantulijaa taikka jäävät neutraalina vaille huomiota. Varmaa on kuitenkin se, että kantajalleen vaatteilla ja tyylillä on väliä. Hän on se jota se loppujen lopuksi eniten viehättää ja joka taloudellisista tappioista huolimatta haluaa näyttää tietyltä.
Luulisin, että juuri tähän liittyy se hillitön hamstraaminen mitä varsinkin lajimme toinen sukupuoli harrastaa juhlien taikka uloslähdön alla. Kaappi on täynnä vaatteita ja kenkiä, mutta silti pitää päästä shoppailemaan uutta paitaa tai kenkiä tai mitä vaan. Perässävedettävän makutuomarin luonnollinen vastareaktio on tietenkin: ”Mitäpä helvettiä?! Sullahan on jo miljoonaviissataatuhatta vaatetta, ja silti haluut jotain uutta?” Tähän sitten selitetään kaikkee, et mutkun mullon aina sellaset ja sellaset vaatteet. Tai aina sitä ja tätä jaku nyt haluun jotain uutta ja erilaista. Miten muka voi näyttää samalta, kun aina ennenkin, jossei kohdejuhlissa kukaan ole koskaan nähnyt vaatekriisiä pitävää pukeutujaa aikaisemmin missään!? Ja miten joku voi - samaan syyhyn vedoten - tunnistaa sen erilaisuuden, jos ei ole koskaan nähnyt alkuperäistä?
Lopulta vaatteilla ja tyylillä on väliä eniten pukeutujalle itselleen. Hän haluaa itse tietää näyttävänsä uudelta ja tuoreelta. Tällä itsevarmuuden ja uutuuden yhdistelmällä hän saa luotuaan itselleen illuusion tärkeydestä, jota hän todellisuudessa vasta tavoittelee.
Luulisin, että juuri tähän liittyy se hillitön hamstraaminen mitä varsinkin lajimme toinen sukupuoli harrastaa juhlien taikka uloslähdön alla. Kaappi on täynnä vaatteita ja kenkiä, mutta silti pitää päästä shoppailemaan uutta paitaa tai kenkiä tai mitä vaan. Perässävedettävän makutuomarin luonnollinen vastareaktio on tietenkin: ”Mitäpä helvettiä?! Sullahan on jo miljoonaviissataatuhatta vaatetta, ja silti haluut jotain uutta?” Tähän sitten selitetään kaikkee, et mutkun mullon aina sellaset ja sellaset vaatteet. Tai aina sitä ja tätä jaku nyt haluun jotain uutta ja erilaista. Miten muka voi näyttää samalta, kun aina ennenkin, jossei kohdejuhlissa kukaan ole koskaan nähnyt vaatekriisiä pitävää pukeutujaa aikaisemmin missään!? Ja miten joku voi - samaan syyhyn vedoten - tunnistaa sen erilaisuuden, jos ei ole koskaan nähnyt alkuperäistä?
Lopulta vaatteilla ja tyylillä on väliä eniten pukeutujalle itselleen. Hän haluaa itse tietää näyttävänsä uudelta ja tuoreelta. Tällä itsevarmuuden ja uutuuden yhdistelmällä hän saa luotuaan itselleen illuusion tärkeydestä, jota hän todellisuudessa vasta tavoittelee.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Kuninkaallinen miestyyppi -.-
Taas tekee mieli avautua tietystä miestyypistä. Siis sellanen kun jossain kohtaa humalaa se tulee nykimään hihasta ja alkaa selittää jotain sekavaa kasvutarinaa.
Siinä se hobitti sitten aikansa selittää sitä miten oli kotikuntansa kovin naistenkaataja. Loppuhuipennus tulee siinäkohtaa kun tämä Hercules osoittaa jotain naista tilasta ja sanoo "älä ny kerro kellekkää, mutta oon tuupannu totaki" ...? ... ?! Mitä?! Älä kerro kellekkää ja ite just selität siitä?! Ei vittu oikeesti!! Onko se naisen saaminen jotenkin niin elämää tärkeämpi saavutus, että siitä täytyy kertoa kaikille yksitellen aloittamalla että "älä sit kerro kellekkää mut.." Itseänihän ei kiinnosta juuri ollenkaan kuka on ja ketä ja vielä vähemmän se, että miten siellä kotikunnassa aikanaan.
Nii ja kaikista paras on se kun se Tiku taikka Taku pitää tätä tilassa seilaavaa naishenkilöä jotenkin erilaisena saavutuksena kun niitä megamiljoona muuta valloitusta ja musertuu täysin kun likka haluskin vaan pitää hauskaa tarkottamatta mitään vakavaa. Siis wtf.. Se lilliputti mittaa omaa mieslujuuttaan naisten lukumäärällä ja sitten kompastuu johonkin tollaseen, joka sille piti olla ihan pikkujuttu?!? Ei saatana -.-
Epäselväksi jäi oliko se jätkä nyt sitten kovis vai ei, mutta lopputulos on aikalailla vakio: Ei kiinnosta!
Siinä se hobitti sitten aikansa selittää sitä miten oli kotikuntansa kovin naistenkaataja. Loppuhuipennus tulee siinäkohtaa kun tämä Hercules osoittaa jotain naista tilasta ja sanoo "älä ny kerro kellekkää, mutta oon tuupannu totaki" ...? ... ?! Mitä?! Älä kerro kellekkää ja ite just selität siitä?! Ei vittu oikeesti!! Onko se naisen saaminen jotenkin niin elämää tärkeämpi saavutus, että siitä täytyy kertoa kaikille yksitellen aloittamalla että "älä sit kerro kellekkää mut.." Itseänihän ei kiinnosta juuri ollenkaan kuka on ja ketä ja vielä vähemmän se, että miten siellä kotikunnassa aikanaan.
Nii ja kaikista paras on se kun se Tiku taikka Taku pitää tätä tilassa seilaavaa naishenkilöä jotenkin erilaisena saavutuksena kun niitä megamiljoona muuta valloitusta ja musertuu täysin kun likka haluskin vaan pitää hauskaa tarkottamatta mitään vakavaa. Siis wtf.. Se lilliputti mittaa omaa mieslujuuttaan naisten lukumäärällä ja sitten kompastuu johonkin tollaseen, joka sille piti olla ihan pikkujuttu?!? Ei saatana -.-
Epäselväksi jäi oliko se jätkä nyt sitten kovis vai ei, mutta lopputulos on aikalailla vakio: Ei kiinnosta!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Armani
Harvemmin edes käyn kirpputoreilla, mutta siinä se niiden hohto varmaan onkin. Kun ei juurikaan tongi niitä vapaa-ajallaan niin sen kerran kun sinne eksyy, niin voikin sit löytää mitä vaan.
Olen hiljattain luopunut vanhasta edustamastani nuorisokulttuurista ja uudistan vaatekaappiani välillä jopa tahallaan. On äärimmäisen mielenkiintoista mm. penkoa kippareita, kun hahmottaa vaatteiden ja asusteiden maailmaa aivan eri tavalla kuin ennen. Uudet värit, tyylit, asusteet jne. Awsum ^^
Viime viikolla silmiini sattui tamperelaisella kirpputorilla valkoinen paita, jossa oli helvetin tyylikäs präntti keskellä ”A|X” ja alla ”Armani Exchange.”
Vielä puolivuotta sitten en olisi kiinnittänyt mitään huomiota tähän löytöön, mutta nykyinen itseni osti paidan kolmella eurolla pois. Okei onhan se vähän demaria ostella kirpputoritavaraa, enkä yleensä edes osta mitään t-paitoja, kun ei koskaan tiedä mikä hikoileva möhömaha sitä on viimeksi käyttänyt. Mutta kolme eebiä Armanin t-paidasta oli mielestäni ihan kokeilemisen arvoinen asia.
Kävikin sitten niin, että se paita istu niin täydellisesti ja teksti keskellä näyttää jopa hyvältä päällä. Muutama kierros pesukoneessa, niin teen siitä vielä käyttöpaidan itselleni!!
Olen hiljattain luopunut vanhasta edustamastani nuorisokulttuurista ja uudistan vaatekaappiani välillä jopa tahallaan. On äärimmäisen mielenkiintoista mm. penkoa kippareita, kun hahmottaa vaatteiden ja asusteiden maailmaa aivan eri tavalla kuin ennen. Uudet värit, tyylit, asusteet jne. Awsum ^^
Viime viikolla silmiini sattui tamperelaisella kirpputorilla valkoinen paita, jossa oli helvetin tyylikäs präntti keskellä ”A|X” ja alla ”Armani Exchange.”
Vielä puolivuotta sitten en olisi kiinnittänyt mitään huomiota tähän löytöön, mutta nykyinen itseni osti paidan kolmella eurolla pois. Okei onhan se vähän demaria ostella kirpputoritavaraa, enkä yleensä edes osta mitään t-paitoja, kun ei koskaan tiedä mikä hikoileva möhömaha sitä on viimeksi käyttänyt. Mutta kolme eebiä Armanin t-paidasta oli mielestäni ihan kokeilemisen arvoinen asia.
Kävikin sitten niin, että se paita istu niin täydellisesti ja teksti keskellä näyttää jopa hyvältä päällä. Muutama kierros pesukoneessa, niin teen siitä vielä käyttöpaidan itselleni!!
perjantai 28. tammikuuta 2011
Olen kateellinen naiselle
Hän on nainen. Hän on lävistetty ja tatuoitu. Hän on ravintola-alalla. Hän on lyhyt, atleettinen ja tumma. Hänessä ilmenee yli-inhimillinen itsevarmuus ja konkreettinen nihilismi. Hän on täydellinen.
Hän ei aiheuta mitään haluamista tai muuta vetovoimaista tuntemusta, sillä se olisi täysin itsemurhatehtävä. Hän on tullut muutaman kerran vastaan Tampereen yössä. Nähdessäni hänet, hän ei siis aiheuta mitään vetoa, ainoastaan suurta kunnioitusta ja tiettyä kateutta: Miesten boxerit, maastohousut, atleettinen vartalo, täydellinen tukka sivuilta lyhyt, päältä ja takaa pitkä sävytettynä mustan kautta tummaan kultaan, se on vain yhdistelmä josta jokainen lepakkonainen voisi vain unelmoida. Ja ehkäpä juuri tästä syystä nainen, joka voisi milloin vain pokata kenet vain naisen, aiheuttaa pelonsekaista kunnioitusta kenessä tahansa miehessä, joka hänet näkee.
Hän ei katso ketään, hän ei hymyile kenellekään, hän ei flirttaa, hän vain hoitaa työnsä ja palaa kotiinsa onnellisena koska hän on täydellinen.
Hän ei aiheuta mitään haluamista tai muuta vetovoimaista tuntemusta, sillä se olisi täysin itsemurhatehtävä. Hän on tullut muutaman kerran vastaan Tampereen yössä. Nähdessäni hänet, hän ei siis aiheuta mitään vetoa, ainoastaan suurta kunnioitusta ja tiettyä kateutta: Miesten boxerit, maastohousut, atleettinen vartalo, täydellinen tukka sivuilta lyhyt, päältä ja takaa pitkä sävytettynä mustan kautta tummaan kultaan, se on vain yhdistelmä josta jokainen lepakkonainen voisi vain unelmoida. Ja ehkäpä juuri tästä syystä nainen, joka voisi milloin vain pokata kenet vain naisen, aiheuttaa pelonsekaista kunnioitusta kenessä tahansa miehessä, joka hänet näkee.
Hän ei katso ketään, hän ei hymyile kenellekään, hän ei flirttaa, hän vain hoitaa työnsä ja palaa kotiinsa onnellisena koska hän on täydellinen.
torstai 27. tammikuuta 2011
Tarvitsen uudet kengät
Prologi kenkiin alkaa jo kaukaa Jack and Jonesilta, kun olin ihan heittiyksissään selaamassa farkkuja. Siinä rivin päässä roikku sit sellaset tummat kunnolla kulutetut farkut, jossa oli vähän jotain maaliakin sotkettu hillitysti sinne tänne. Jokin hetken mielijohde sai sovittamaan niitä ja toinen samanlainen ostamaan ne!
Kaahailin äkkiä kotiin ja vetäisin farkut suoraan jalkaan. Kaapista t-paita päälle, vyö, hampaiden pesu ja pari sumautusta Gaultierin Le Malea kauluksiin. Olin eteisessä juuri lähdössä ulkoiluttamaan uusia farkkujani, kun tajusin, et perkele. Mulleioo mitään kenkiä näiden farkkujen kanssa.
Olin koko pienen ikäni pärjännyt New Rockin maihareilla. Tai no en ihan koko ikääni, kun jouduin viime kesälle ostamaan kävelykengät shortsien kanssa, mutta kengät olivat nyt parin molempien kappaleiden pohjasta puhki! Rockit olivat aina niin universaalit. Ne menivät kaikkien rentojen lahkeiden alle ja muiden housujen kanssa lahkeet sai särmättyä aggressiivisen näköisesti maiharin varteen. Mutta nyt oli lievästi sanottuna toimintamallikriisi päällä. Onneksi perintönä puolustusvoimilta kaapissa oli valtion viralliset juhlakengät jotka toimivat hätävarana, siihen saakka että kaivoin kirpputorilta sellaset miehekkäät kävelytarralenkkarikengät, joita voi käyttää näiden Jack n’ Jonesin farkkujen kanssa.
Tilanne on siis hetkeksi ohi, mutta tämä oli vain lykkäystä sille tosiasialle, että tarviin oikeesti kunnon kävelykengät viimestään kesäksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)