torstai 27. tammikuuta 2011

Tarvitsen uudet kengät


Prologi kenkiin alkaa jo kaukaa Jack and Jonesilta, kun olin ihan heittiyksissään selaamassa farkkuja. Siinä rivin päässä roikku sit sellaset tummat kunnolla kulutetut farkut, jossa oli vähän jotain maaliakin sotkettu hillitysti sinne tänne. Jokin hetken mielijohde sai sovittamaan niitä ja toinen samanlainen ostamaan ne!



Kaahailin äkkiä kotiin ja vetäisin farkut suoraan jalkaan. Kaapista t-paita päälle, vyö, hampaiden pesu ja pari sumautusta Gaultierin  Le Malea kauluksiin. Olin eteisessä juuri lähdössä ulkoiluttamaan uusia farkkujani, kun tajusin, et perkele. Mulleioo mitään kenkiä näiden farkkujen kanssa.

Olin koko pienen ikäni pärjännyt New Rockin maihareilla. Tai no en ihan koko ikääni, kun jouduin viime kesälle ostamaan kävelykengät shortsien kanssa, mutta kengät olivat nyt parin molempien kappaleiden pohjasta puhki! Rockit olivat aina niin universaalit. Ne menivät kaikkien rentojen lahkeiden alle ja muiden housujen kanssa lahkeet sai särmättyä aggressiivisen näköisesti maiharin varteen. Mutta nyt oli lievästi sanottuna toimintamallikriisi päällä. Onneksi perintönä puolustusvoimilta kaapissa oli valtion viralliset juhlakengät jotka toimivat hätävarana, siihen saakka että kaivoin kirpputorilta sellaset miehekkäät kävelytarralenkkarikengät, joita voi käyttää näiden Jack n’ Jonesin farkkujen kanssa.

Tilanne on siis hetkeksi ohi, mutta tämä oli vain lykkäystä sille tosiasialle, että tarviin oikeesti kunnon kävelykengät viimestään kesäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti