Olen tullut siihen tulokseen, että hyvältä näyttäminen ja erityiseltä tuntuminen on kiinni yksilöstä itsestään. Pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvät asiat ovat aina niin makuasioita, ettei niistä voi kiistellä. Yksittäiset asusteet joko ihastuttavat tai vihastuttavat vastaantulijaa taikka jäävät neutraalina vaille huomiota. Varmaa on kuitenkin se, että kantajalleen vaatteilla ja tyylillä on väliä. Hän on se jota se loppujen lopuksi eniten viehättää ja joka taloudellisista tappioista huolimatta haluaa näyttää tietyltä.
Luulisin, että juuri tähän liittyy se hillitön hamstraaminen mitä varsinkin lajimme toinen sukupuoli harrastaa juhlien taikka uloslähdön alla. Kaappi on täynnä vaatteita ja kenkiä, mutta silti pitää päästä shoppailemaan uutta paitaa tai kenkiä tai mitä vaan. Perässävedettävän makutuomarin luonnollinen vastareaktio on tietenkin: ”Mitäpä helvettiä?! Sullahan on jo miljoonaviissataatuhatta vaatetta, ja silti haluut jotain uutta?” Tähän sitten selitetään kaikkee, et mutkun mullon aina sellaset ja sellaset vaatteet. Tai aina sitä ja tätä jaku nyt haluun jotain uutta ja erilaista. Miten muka voi näyttää samalta, kun aina ennenkin, jossei kohdejuhlissa kukaan ole koskaan nähnyt vaatekriisiä pitävää pukeutujaa aikaisemmin missään!? Ja miten joku voi - samaan syyhyn vedoten - tunnistaa sen erilaisuuden, jos ei ole koskaan nähnyt alkuperäistä?
Lopulta vaatteilla ja tyylillä on väliä eniten pukeutujalle itselleen. Hän haluaa itse tietää näyttävänsä uudelta ja tuoreelta. Tällä itsevarmuuden ja uutuuden yhdistelmällä hän saa luotuaan itselleen illuusion tärkeydestä, jota hän todellisuudessa vasta tavoittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti